Alustuksia Metsälappalaispäivillä 2019
Juha Joona: Saamelaisten
maaoikeuksista Suomessa:
klikkaamalla tästä saat Power Point- esityksen auki
Niko Rytilahti: Sallan saamelaisjuuret:
klikkaamalla tästä saat pdf-tiedoston auki
Kirjoituksia metsälappalaisuudesta
Heli Saarinen: Kemin Lapin alkuperäiset asukkaat olivat metsäsaamelaisia
Sompion saamelaiset-vihkon kartta (s.10) esittää Kemin Lapin arkeologisen tilanteen Ancylus-vaiheen maksimissa n 8500 eaa (ennen ajanlaskun alkua/eKr)
(1) Suomen alueen Pohjois- ja Keski-Lappi ovat jo kuivaa maata; Pohjois-Ruotsi on suurelta osin vielä mannerjään alla ja Etelä-Suomi pääosin Ancylus-järven peitossa
2000-luvun uusi arkeologinen tutkimus on osoittanut, että Vetsijärvellä ovat varhaisimmat jäljet ihmisten oleskelusta Lapissa (8300-8200 eaa); samanaikaisia asuinpaikkoja löydetty myös Varanginvuonon rannalta (Lossoa´s hus ja Fallésgoahtesajeguolbban (Haukankotasijakuolpuna) - Sompion alueella (Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski = tämän tutkimuksen rajaama alue) paikannettu useita kivikautisia asuinpaikkoja: - - Autiokenttä, 5980 eaa - - Poikamella ja Kelukoski 4500 eaa–300 jaa (jälkeen ajanlaskun alun/jKr) - - Kokkosniva 8000 eaa – ajanlaskun aikaan - - Soklin alue Savukoskella; arkeologinen inventointi: 7000 eaa–500 eaa
(2) Vetsijärven tutkijat, Tuija Rankama & Jarmo Kankaanpää (Helsingin yliopisto) päättelevät arkeologisen tutkimusaineistonsa (nuolenkärjet) pohjalta, että Vetsijärvi kuuluu Butovon kulttuuripiiriin (=alueellisesti laaja metsästäjä-kalastaja ja keräilijäkulttuuri n. 9000-6000 eaa), jonka keskuspaikkoja ovat olleet mm: - Kundan kulttuuri Virossa; yhteyksiä Lahden Ristolaan ja Lappeenrannan Kuurmanpohjaan - Veretjen kulttuuri Äänisjärven itärannalla; lähin mahdollinen lähtöpaikka Vetsijärven löydöille = mahdollisesti ensimmäisten Lappiin tulleiden metsästäjä-kalastajien lähtöseutu
(3) Sompion saamelaiset: tutkimushypoteesi - Kemin Lapin alue on asutettu varhaisella mesoliittikaudella ja sen nykyinen väestö polveutuu näistä varhaisista metsästäjä-keräilijä-kalastajista Perusteluita: a) tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että Lapin ja koko Suomen aluetta on alettu asuttaa pian jääkauden jälkeen ja asutus on jatkunut ilman katkoksia b) arkeologi ja historiantutkija Matti Huurre: ”Suomi on asutettu vuosituhannella 70006000 eaa Itämereltä Utsjoelle!” Johtopäätös: kartta osoittaa, että Suomen ensimmäisten asukkaiden on täytynyt tulla idästä seuraten Ancylus-järven rantaviivan siirtymistä maankohoamisen tahdissa länteen. Etelästä tullut asutuspulssi (nk vasarakirves-kulttuuri) tuli Suomenlahden yli vasta hiukan ennen ajanlaskun alkua, n 5000 vuotta myöhemmin. Myös Kemin Lappi on asutettu suoraan idästä vuosituhannella 7000–6000 eKr.
Helena Lehtinen (o.s. Pokka): Pokan kylän lappalaisuudesta
Kittilän kunnan pohjoisosissa, Levin ja Inarin puolivälin tienoilla sijaitsevan Tieva-baarin yrittäjä Helena Lehtinen (o.s. Pokka) tunnetaan lappalaiskulttuurin vaalijana ja kylänsä puuhanaisena. Yrityksessään hän mm. myy itse valmistettuja lapinasusteita.
– Olen syntyisin Pokan kylästä. Isä oli Pokkia täältä, äiti oli Sodankylän puolelta noin 35 kilometrin päässä täältä. Äidin kotipaikka oli nimeltään Ahvenkenttä, se on jäänyt Porttipahdan tekoaltaan alle.
Helena kertoo isänsä puhuneen saamenkieltä. Isä ei kuitenkaan opettanut kieltä lapsilleen.
– Isä puhui täysin saamea tai lapinkielihän se silloin oli. Kyllä hän kerran kun olimme joululomalla asuntolasta kotona koululaisina, niin koetti opettaa meille Inarinjärvi-laulua saameksi, mutta ei se silloin kiinnostanut. Äiti ymmärsi myös saamea jonkin verran ja puhui sitä joitakin sanoja, kun kulki porokämpillä kokkina.
Helenan mukaan pokkalaiset käyttivät hänen lapsuudessaan yleisesti lappalaisvaatteita.
– Työtakkina oli sarkakankaasta oleva lappalaistakki ja siihen, kun pistettiin peskit päälle, niin lämmintä riitti! Äiti teki nutukkaat ja säpikkäät. Aamulla sitä heinitettiin nutukkaat
ja pistettiin jalkaan. Lakkeina oli vasannahkalakki, ns. neljän tuulen lakki ja naisilla hilkka kesällä.
– Äitini toimi sittemmin vuosikymmeniä kansalaisopistossa perinnekäsityön opettajana ja minä olen jatkanut samassa työssä. Äidillä oli museo vanhoista lapinvaatteista. Tilauksesta minä teen ja nyt myös tyttäreni tekee edelleen lappalaisten perinteen mukaan edelleen esim. lakkeja, takkeja, huiveja, säpikkäitä, nutukkaita ja peskejä.
Pokkalaisten jättäminen saamelaiskäräjäluettelon ulkopuolelle on Helenan mukaan herättänyt kyläläisissä pahaa mieltä. Vanhan lappalaiskylän syrjiminen on vaikuttanut lamaannuttavasti paikallisen lappalaisidentiteetin esiintuomiseen.
– Koko kylä oli mukana vielä Saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa, mutta Saamelaiskäräjiltä meidät pudotettiin pois. Hommasin henkilökohtaisesti Oulun maakunta-arkistosta todistukset ja vein kymmenien ihmisten hakemukset Saamelaiskäräjin vaaliluettelon pääsemiseksi. Siinä oli mukana pokkalaisia ja lappalaisia muualtakin Kittilästä, mutta ketään ei hyväksytty!
– Samasta sisarussarjasta kyllä yksi täältä on päässyt luetteloon, mutta toiset eivät vaikka olisi kuinka monta kertaa hakenut! Omastakin suvustani voin kertoa esimerkin, että Sodankylän puolella asuvat isäni sisarusten lapset on kyllä hyväksytty luetteloon, mutta
meitä ei. Kysyin Oikeusministeriöstä, että miten tämä voi olla mahdollista, niin sain vain vastauksen, että olkaa yhteydessä Saamelaiskäräjiin.
– Ikävältähän se tuntuu, että meitä ei kelpuutettu luetteloon. Minäkin olen molempien vanhempien puolilta lappalainen. Kun elimme lapsena Pokassa, ei kukaan meitä syrjinyt tai asettanut eriarvoiseen asemaan. Olimme kaikki lappalaisia. Sitten vasta kohtasin erilaista kohtelua, kun jouduin kouluun Könkäälle, 60 kilometrin päähän ja olimme lappalaisia.
– Täällä ei ole sitä lappalaisuuttakaan haluttu niin paljon tuoda esille enää, kun meidät
viralliselta taholta kiellettiin. Tämä toiminta tuntuu niin mielivaltaiselta. Kyllä Saamelaiskäräjien luetteloon pitäisi hyväksyä kaikki sinne haluavat lappalaiset.
Eeva-Maria Maijala: Tehtävämme on tuoda julkisuuteen elävä metsälappalaisuus!
Hain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kielteisin tuloksin. Kertoessani sen julki sain kuulla Kemin-Lapin alueelta Kittilästä Kuusamoon uskomattoman paljon ihmisten kertomuksia heidän omista lappalaisista juuristaan ja kotona olevista lappalaisvaatteista. En olisi voinut kuvitellakaan tämän olevan niin laajasti ihmisiä mietityttävä asia. Kertoivatpa monet alueen vanhoista lappalaispaikoistakin, lapinkielen käyttämisestä ja tavoista. Ihmiset kertoivat, että he eivät saa tai uskalla tuoda julki oman suvun kulttuuria.
Huomasin, että yksi suurimmista ongelmista on tiedon puute. Metsälappalaisista - Kemin-Lapin asioista ei ole ollut saatavilla yleistä tietoa juuri missään. Eikä siitä ole ollut soveliasta julkisesti puhuakaan. Ymmärrän, että osa Ylä-Lapin saamelaisista on ollut ehkä aiheestakin huolissaan, että heidän saamelaisuutta uhkaavat suomalaiset, kun heillä ei ole ollut käytettävissään tietoa meidän lappalaisesta historiastamme ja yhä elävästä kulttuurista. Itsellenikin oli yllätys, että kulttuuriamme ja lappalaisia /saamelaisia sukujamme on kuitenkin tutkittu paljon. Tieteellisiä tutkimuksiakin on saatavilla jo monia. Meidän tehtävämme onkin nyt tuoda julkisuuteen elävä metsälappalaisuus.
Sukututkimus on ollut minulle nuoresta lähtien rakas harrastus ja olenkin innolla aina selvittänyt lappalaisia sukujani, ovathan sekä äitini (o.s. Aikio) että isäni puolelta kaikki löytämäni esi-isät asuneet Sodankylän alueella yli 200 vuotta ja siten periydyn lähes kaikista vanhoista Sodankylän lappalaissuvuista ja onpa niitä sukuja tullut useita myös Sompion, Keminkylän ja Kittilän lappalaissuvuista. Tietysti esi-isistäni monet ovat myös 1700 luvulla tulleita suomalaisia.
Uusi teknologia on auttanut nyt sukututkimusta paljon eteenpäin ja alan harrastajat ovat voineet yhdistää löytönsä. Tutkimus on avannut esimerkiksi Kuolajärven eli Sallan asutuksen aivan lappalaiseksi ja nykyisistä sallalaisista hyvin monet ovat saaneet kuulla periytyvänsä Tennoista, Miuluksista, Pitkästä, Kuhmitsasta…
Toimitin viime syksynä kirjan Kemin-Lappi elää. Alkuperäiskansa keminlappalaiset – yksi Suomen neljästä saamen ryhmästä. Kirja lähti elämään jo sen kokoamisvaiheessa ja saimme kokea, että on aika ottaa metsälappalaisten ajassa askel eteenpäin. Tämän vuoksi päätimme alkaa työstämään kulttuuritapahtumaa Metsälappalaispäivät, joista on toivottu tulevan lapinkylästä toiseen kiertävä tapahtuma kaikille metsälappalaisuudesta kiinnostuneille.
Eeva-Maria Maijala
Metsälappalaispäivät ry:n pj., kansanedustaja
Eila Ylilokka: Miten kuolimme sukupuuttoon? Tapettiinko meidät vai heitimmekö naimasta?
Puhe 5.5.2016 Savukoskella, Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n vuosikokouksessa.
Hyvä puheenjohtaja ja kokousväki!
Olen syntynyt Värriöllä. Olen syntynyt siellä konkreettisesti kotisynnytyksellä. 1950-luvun lopulla se ei vielä ollut harvinaista, mutta minulle sillä on erityinen merkitys. Olen saanut vetää heti syntymäni jälkeen keuhkoni täyteen ilmaa talossa, jossa elettiin täysin omavaraistaloudessa ja monen sukupolven muodostamassa suurperheessä. Omaa sukuani olen Värriö. Eräät tutkijat korostavat Värriön suvun Halos-alkuperää koska 1659 syntynyt Heikki Heikinpoika Halonen asettui lopulta asumaan Ala-Arajärvelle Värriön kruununtorppaan. Torpassa oli aikaisemmin asunut kuolajärveläinen Saijan perhe, mutta he olivat muuttaneet Inariin.
Heikki Halonen-Värriön ja minun välissä on 7 sukupolvea. Jokaisessa näissä esiäitini on saamelainen. Pekka Heikinpoika nai Kristiina Keitsan. Heidän Pekka poikansa Nousun suvusta. Pekan Antti Kurisian Jussan tyttären. Antin Antti nai taas Nousun suvusta ja Antin Olli Kiurujärven suvusta. Ollin Petteri Pumpasen sukuun kuuluvan Tilman ja Petterin Veikko suikkilais-eiralaisen Helenan. Minun laskuoppini mukaan Halosta on suonissani enää niukin naukin 1 pisara. Petteri –ukkikaan ei tiennyt esi-isänsä Halos-lähtöä, arveli joskus Tohmosta tulleen esi-isän olleen Karppisia. Sen sijaan hän kyllä tiesi kaikki esiäitiensä suvut. Kun ottaa huomioon mm Pohjois-Norjassa kveeni –saamelais seka-avioliitoissa todetuksi tulleen totuuden, että äiti siirtää oman sukunsa arvot , tavat ja kulttuurin eteenpäin kasvattaessaan jälkeläisiään, niin tästäkin voi päätellä, että saamelainen elämäntapa on suvussani säilynyt. Se näkyy tänä päivänäkin monella tavalla. Värriöläiset ovat luonnossa ja luonnosta eläjiä. Luontoa kunnioitetaan ja vaalitaan, koska se antaa elannon ja suojan. Mitään luonnonvaraa ei ole käytetty loppuun. Jatkuvuudesta on huolehdittu. Tästä pari esimerkkiä:
Metsäpeura: Sanotaan, että metsäpeurat vaelsivat 1800-luvun alkupuolella itään, eivätkä sieltä palanneet. Sanotaan myös, että maanviljelys ja uudisasukkaat hävittivät peurat. Tuskin sentään. 1800-luvun niittytalous ja vasta ikään lappalaisuudesta paperilla uudisasukkaiksi muutettu vähäväkinen Lapin asujaimistoko tämän tuhon olisi tehnyt. Ennemminkin peurojen vähenemiseen taisivat vaikuttaa samat taudit, jotka hävittivät porokarjojakin tuohon aikaan. Peurat eivät vielä tuolloin kuolleet sukupuuttoon. Niitä oli vielä 1800 –luvun lopulla, jolloin paliskunta-laitos synnytetiin ja valtio alkoi suosia ja levittää suurporonhoitoa Keski- ja Etelä-Lappiin ja Kainuuseen. Silloinen poronhoitolaki määräsi jokaisen yli vuoden ikäisen peurakorvan ammuttavaksi. Vuonna 1883 syntynyt ukkini on muistellut tätä peurojen hävittämistä:
”Vähän päälle 10 vuoden ikäinen oli Värriön Petteri silloin kun hän yhdessä poliisi Otto Mobergin, sekä Seita-Matin, Vitikan Akselin ja Maaninka-Pekan kanssa toimi rajavahtina Kemin-Sompion ja Oraniemen paliskuntien välisellä alueella. Petteri kertoi, että kaikki vuotta vanhemmat porot, joiden korvissa merkkejä ei näkynyt, ammuttiin armotta. Sellainen oli malli silloin. Siellä myös Petteri ensimmäiset alkeet ampumisen jalossa taidossa opetteli.” (Koillis-Lappi 17. 8.1958).
Miksi tämä tapahtui? Samaan aikaan kun valtio kiinnostui järjestelemään poronhoitoa, se myös rupesi voimaperäisesti hyödyntää pohjoisen metsiä. Metsätalous onkin aina säädellyt porotaloutta ja porotalouteen siirtyminen merkitsi samalla tiukempaan valtion kontrolliin siirtymistä. Irvokasta on, että metsäsaamelaiset laitettiin itse hävittämään oman kulttuurinsa kulmakivi. Huomattavaa on myös, että vuosisatoihin tänne ei muuttanut kuin yksittäisiä tulijoita etelästä. Heidät tunnetaan ja heistä puhutaan yhä. Heidän historiansa on virallista historiaa. Vaikka oikeasti heidän jälkeläisensä sekoittuivat kaikki paikallisiin saamelaisiin. Vasta metsätalouden syntyvaiheessa pohjoiseen alkoi todella virrata väkeä etelästä. Eikä enää puhuttu yksittäisistä muuttajista, tarinoita kerrotaan ukkoherroista ja muista virkamiehistä.
Marjastus: Värriöllä oli jokaisella suvulla omat marjamaat. Toisten marjapaikoille ei menty vaikka niitä ei olisi kerätty omistajiensa toimesta. Kylän ympärillä oli 10 kilometrin säteellä alue, joka oli jaettu. Tämä tapa alkoi pikkuhiljaa murtua vasta 1970-luvun alussa kaupallisen marjastuksen tullessa mukaan kuvioihin. Nykyään tästä tavasta ei ole enää mitään jäljellä. Kaikki on mennyt kaupallisen toiminnan alttarille. Vikkelin ja härskein pärjää.
Olen hakenut äänioikeutta saamelaiskäräjävaaleihin. Minulle ei ole sitä myönnetty. Se tuntui loukkaavalta, sillä olen aina tiennyt olevani saamelainen. Olen aina elänyt perinteisten arvojen ja tapojen mukaan niin paljon kuin se nykyään on mahdollista.Mietin, että onkohan kaikki metsäsaamelaistaustaiset hylätty. Ja miksi näin on?Vastaus lienee selvä. Se on Suomen valtion harjoittama siirtomaapolitiikka vanhoilla Lapin mailla.
Siirtomaapolitiikkaahan tämä on, että vahvemman oikeudella aikaisemmin Ruotsin, sitten Venäjän ja nyt Suomen lakien ja määräysten mukaan meitä hallitaan. Esivanhemmillemme on annettu näennäisiä vaihtoehtoja.- Voit elää lappalaisena, mutta jos alat uudisasukkaaksi saat verovapauden.
- Voit elää lappalaisena, mutta sinulla ei ole oikeutta vanhoihin maihisi, jos sinulla ei ole torppaa/tilaa.
- Kun sinulla on tila, et ole lappalainen/saamelainen. Olet menettänyt identiteettisi. Sinut on suomalaistettu.
- Alat pitää vanhaa hävettävänä. Ihmettelet mikä sinun on. Et viihdy uudessa. Et uskalla takaisin vanhaan. Periytät lapsillesi käsittämätöntä katkeruutta ja tuskaa.
Tällaista saa aikaan siirtomaavalta nyky-Suomessakin. Räikeä esimerkki on Metsähallituksen toiminta, josta Akwekon-järjestelmä on mainio esimerkki. MH on ottanut käyttöön tämän alkuperäiskansan kuulemiseen ja yhteistoimintaan tarkoitetun työryhmän. Siihen on kelpuutettu vain nykyisen saamelaisalueen norjalais ja venäläis-taustaisia ihmisiä. Ei ainuttakaan oikeaa alkuperäiskansan edustajaa. Näin käytettynä Akwekon on räikeää hajoita ja hallitse-politiikaa.
Jos metsäsaamelaiset olisi tunnustettu alkuperäiskansaksi nykyisen kaltaiset hakkuut eivät olisi mahdollisia. Jos metsäsaamelaisilla olisi valtaa maillaan olisiko täällä syksyisin etelän metsästäjiä koiralaumoineen pilvin pimein.
Jos meillä olisi valta maihimme olisiko täällä tekoaltaita, lohettomia jokia, vierasmaalaisia kaivoksia?
Olisiko?
Metsäsaamelaisten kulttuurin kieltäminen ja vähättely jatkuu yhä. Viime syksynä MH:n neuvottelukunta, jonka jäsen olen, retkeili Savukoskella. Tultiin Murharovaan, jonne MH on kaavoittanut mökkitontteja. Niitä myydäänKairijokisuunrovan tontteina. Kairijokisuunrova on toki olemassa, mutta eri paikassa. Huomautin tästä, että paikka on Murharova. Tässä paikassa on tapahtunut hirveitä asioita. Metsähallituksen edustaja terästäytyi ja kysäisi, että mitä on tapahtunut. Kerroin Isovihan aikaisen tapahtuman, jossa vainovenälaiset tappoivat koko kylän väen. Vain yksi nuori raskaana ollut nainen pääsi pakoon. Metsähallituksen edustaja puisteli päätään ja sanoi tuosta ei saa puhua. Ei kukaan osta sitten tontteja.
Meidän historiasta ei saa puhua!
Meitä ei siis ole!
Tämä tuli minulle selväksi jo 1990-luvulla mennessäni UKK-puiston Tankavaaran opastuskeskukseen. Heti ensimmäisessä taulussa sanottiin metsäsaamelaisten kuolleen sukupuuttoon. Kysyin oppaalta, että miten tuo sukupuuttoon kuoleminen on tapahtunut. Hän ei osannut selvittää asiaa. Kysyin, että onko ne kaikki tapettu. Hän pyöritteli päätään ja sanoi ei kai. Sitten kysyin, että ovatko ne kaikki heittäneet naimasta? Opas vaikeni kokonaan. Minä sanoin olevani metsäsaamelaista sukua. Hän katsoi minua epäillen. Ei, et sinä ole.
Tällaisia pieniltä tuntuvia sattumuksia satelee matkan varrelle tämän tästä. Ne kertovat siitä, että tämän yhdistyksen metsä-kalastaja ja tunturisaamelaiset ry:n toimintaa tarvitaan ja sitä tulee jatkaa ja kehittää.
Kiitos kun sain puhua ja kiitos kun kuuntelitte.